"Jokainen tarina alkaa jostakin, ja se

 voi muuttua millä hetkellä hyvänsä."

Oli vuosi 2000 ja olin eräänä kesäpäivänä viettämässä aikaa työkaverieni kanssa.

Olimme aamulla olleet töissä ja päätimme kotimatkalla käydä uimassa eräässä satumaisen kauniissa joessa. Osa työkavereista oli ehtinyt ottaa hikisen työpäivän jälkeen muutaman huurteisen ja itsekin suunnittelin samaa myöhemmin illalla.

Sillä aikaa kun osa työkavereista ehti nauttia useamman oluen, olin etsinyt joen rannalta sopivan kohdan pienille päivänokosille. Sainkin torkahdettua hetkeksi, kunnes kuulin joesta huutoa:

"APUA!! APUAaaa..!!!

Tajusin samantien, että yksi työkavereista oli lähtenyt uimaan jokeen, päihtyneenä ja ilman uimataitoa. 

Riisuin nopeasti päällimmäiset vaatteet ja säntäsin veteen.

Saavutin räpiköivän mieshenkilön pian. Tartuin häntä t-paidan kauluksesta kiinni ja lähdin vetämään shokissa olevaa miestä kohti rantaa. 

Virta oli kova ja kuten useimmiten vedestä ihmistä pelastettaessa käy, pelastaja joutuu pulaan. 

Työkaverini, joka oli kookas mies, sai käännettyä itseään vedessä niin, että ylsi molemmilla käsillä hartioilleni. Tunsin, kuinka käsivarret alkoivat painamaan minua alaspäin, kohti pohjaa. 

Virtaus oli kova, joki syvä ja tunsin kuinka omat voimani alkoivat ehtymään. Rantaan oli vielä matkaa ja mieleeni hiipi jo ajatus, että en ehkä selviydy rantaan saakka.

Sinnikkääsi jatkoin kauhomista, tai voisiko sanoa räpiköimistä kohti rantaa ja kuin ihmeen kaupalla tunsin, kuinka toinen jalkani kosketti pohjaa.  Mikä helpotus!

Sain tartuttua vedenmyötäiseen puunrunkoon ja kiskottua itseni sekä selässäni roikkuvan työkaverin rannalle. Olin niin poikki, että kuivalle maalle päästyäni en jaksanut liikuttaa enää jalkojani.

Koska kesä oli kiireinen, en ehtinyt sen koommin prosessoida mielessäni sitä, mitä kaikkea tilanteessa tapahtui.

Tapahtunut alkoi kuitenkin vaivaamaan minua ja halusin selvittää, oliko vedessä olemisesta jäänyt mitään traumaa. Myöhemmin syksyllä päätin mennä uimahalliin uimaan. Uituani muutaman käsivedon tunsin, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Periaattessa kaikki oli hyvin, mutta henkeäni ahdisti ja paniikki alkoi vallata sekä ajatuksiin että kehoon.

Uintireissusta tuli lyhyt ja huolestuin ajatuksesta, että en pääse irti paniikista, jos en tee asialle mitään.

Menin kirjastoon ja lainasin kasan traumaan liittyviä kirjoja. Luku-urakka johti erilaisille kursseille sekä myöhemmin koulutuksiin. Ajattelin, että saan itsehoito-oppaista sekä kursseista apua uintikammooni. Kaiken lisäksi olin ilmoittautunut triahtlon -kisoihin, jossa odotti 1,9 kilometrin avovesi-uinti. 

Testasin erilaisia menetelmiä, kuten NLP:tä (neuro-lingvistig programmin) ja muita lyhyt-trauma tekniikoita. Ne osoittautuivat kuitenkin tuloksettomiksi. Eivät pahentaneet tilannetta, mutta eivät myöskään poistaneet ongelmaa.

Eräänä päivänä selatessani verkkokaupoissa kirjallisuutta törmäsin teokseen nimeltä: "Vapaudu mielesi vallasta ja ala elää". Aiempien kokemusten jälkeen olin kriittinen, mutta päätin kuitenkin tilata kirjan. 

Kirjan saatuani istahdin alas ja aloitin lukemisen. Se, mitä kirjassa esitettiin, oli radikaalia. Olin hämmentynyt, koska monet kirjassa esitetyt asiat oli päinvastaisia oppeja, kuin mitä olin aiemmin saanut lukea. Jatkoin lukemista ja päätin kokeilla oppaassa olevia harjoitteita. 

Olin ällistynyt. 

Kun aiemmin uinti-trauma ongelmaani oli ehdotettu lääkkeeksi erilaisia mielikuvaharjoituksia, ajatusmallin muuttamiseen tähtääviä harjoituksia sekä itsepuhe-harjoituksia, ehdotettiin nyt, että ne olivat osa ongelmaa. Eivät todellista ratkaisua. 

Ongelma oli lyhyesti sanottuna se, että kontrollointikeinot (kuten mielikuvien luominen juuri tietynlaiseksi tai itsesuggestio-maneerit) ylläpitivät olemassa olevaa ongelmaa. Siksi ne eivät olleet toimineet. 

Päätin siis kokeilla kirjan harjoituksia ja huomasin pian, että niiden vaikutukset olivat uskomattomia. Kun astelin paria viikkoa myöhemmin uimahalliin ja aloin uimaan, huomasin, että minulla ei ollut mitään tarvetta kontrolloida ajatuksia tai kehollista tilaa, vaan saatoin vain tarkkailla mitä minussa tapahtuu. Ja, jatkaa uimista. 

Pääsin nopeasti eroon vesipelosta ja osallistuin elämäni ensimmäiseen puolimatkan triathlonkilpailuun, jossa uinti-osuudelle starttasi yhtä aikaa yli 800 osallistujaa. Se, jos mikä oli todellinen happotesti vesifobialle. Se meni kuitenkin täydellisesti ja päätin ilmoittautua täyden matkan Ironman -kilpailuun Espanjaan, jossa avomereen ja 3,9 km uinti-osuudelle starttasi yhtä aikaa 1800 osallistujaa. Sen kokoista ihmismassaa saattoi kutsua jo pesukoneeksi meressä. Tein unelma-uinnin ja olin tyyni ylitseni uivista kisailijoista huolimatta. 

Läpimurtotulokset omissa ongelmissani johtivat siihen, että kouluttauduin kognitiiviseksi lyhyt-terapeutiksi ja sen jälkeen otin osaa ammattilaisille suunnattuun Hyväksymis -ja omistautumisterapia koulutukseen. Hyväksymis -ja omistautumisterapia on kolmannen aallon kognitiivisen terapian suuntaus ja juuri tähän viitekehykseen kirja "Vapaudu mielesi vallasta ja ala elää" -pohjautuu.

Uinti-episodi Ruotsissa sijaitsevan joen varrella muutti maailmani. Se oli se tarvittava sysäys suuntaan, joka on johtanut siihen, että olen saanut auttaa tuhansia asiakkaita HOT (hyväksymis -ja omistautumisterapian) menetelmillä ja kouluttanut kymmeniä ammattilaisia sen käyttöön. Yhdessä HOT -terapiaan erikoistuneiden psykologien kanssa. 

Tiedän (ja koko ajan lisääntyvä tutkimusnäyttö tuo uusia tuloksia) kuinka tehokas työkalu Psykologisen joustavuuden malli (joka on johdettu HOT -terapiasta) on ja siksi suosittelen siihen tutustumista. 

Jos haluat ottaa ensimmäisen askeleen psykologisen joustavuuden mallin -opiskelussa, tutustu tekemääni ilmaiseen Psykologisen joustavuuden minikurssiin.

Saat lisätietoa psykologisesta joustavuudesta uutiskirjeessäni.

Tilaa uutiskirje ja saat noin kerran viikossa uutiskirjeen sähköpostiisi. Uutiskirjeessä kerron esimerkkejä psykologisen joustavuuden hyödyntämisestä työelämässä, vapaa-ajalla, urheilussa sekä monissa muissa kontesteissa.